perjantai 16. elokuuta 2013

Rommaenolle lähtö valmisteluita

Noh niin, se alkais olla kohta lähtöpäivä käsillä. Rinkkaa ollaan pakkailtu ja hirvittää mitähän tuo rinkka lopulta tulee painamaan? Ilmat näyttää olevan aika pilvisen puoleiset, muttei hirveästi tuulta lupaile kuitenkaan;)
Eilen kävin ostamassa uuden ampumapää siiman kelaan ja viimeiset tarviketäydennykset mm. kärkisiimaa, suonipihdit, perhoja jne. On se vaan jännää, miten sitä voi noilla reissuillansa tavaraa joko kadottaa tai käyttää sitten vain yksinkertaisesti vain hieman "ronskilla" kädellä;)
Tänään olisi vuorossa kaupassa käyntiä ja viimeisten tarvikkeiden hankintaa. Huomenna aamulla auton nokka suunnistaa Kilpisjärvellä ja, jos ensimmäisen yön nukkuisi Könkämäeno varessa ja sunnuntaina aamupäivällä lähtisi kohti Rommanoenoa;)

Tässäpä sitten valmis rinkka pakattuna lähtöön. Painoa on 25 kg ja voi tulla hiki tämä selässä tarppoessa tuntureilla=;)


Palataan sitten reissun jälkeen=;)

tiistai 13. elokuuta 2013

Kuusamo, Kuusinkijoki 13.8.-14.8.2013

Pitäähän sitä käydä Kuusinkijoellakin kokeileen, vaikka viestit joelta kertovat saaliin olevan heikkoa ja vesi matalalla. Parin päivän luvan ostin joelle ja tässäpä raporttia..


Kalastuksen aloittelin Juumajokisuulta ja ilma oli kuin morsian. Aurinko paistoi ja n. +15 c lämmintä. Liekö ilma ja aamuinen ajankohta aiheuttanut sen, ettei muita kalastajia näkynyt koko päivänä;)

 Pari pientä taimenta ja harria kävi siimassa, mutta ei muuta mainittavaa tapahtumaa tällä osuudella. Muuten kyllä komea kalastuspaikka ja oikealla syönnillä varmasti myös taimenen asuinpaikka=;)


Hevonperse oli seuraavana ja nimensä mukaisesti saalista ei täältä tullut. Otollisia paikkoja kyllä joessa riitti, mutta ketään ei tällä kertaa ollut kotona, vaikka monenlaista perhorasiasta tuli uitettua.


Tämä on Hevosperseen ja Särkisuoran välillä olevaa osuutta. Aivan mahtavia ottipaikkoja riitti, mutta ei muuta kuin pieniä taimenia ja harreja kävi siiman päässä.

Edelleen samaa paikkaa. Vettä oli kyllä aika niukasti Kuusinkijoessa;(

Särkisuoraa. Tuosta pienestä kosken pätkästä tuli pieniä taimenia ihan riesaksi asti. Isomukset olivat lepäämässä jossain syvemmällä, kun ei näkynyt;(


Särkisuoraa edelleen. Aivan mahtavia ottipaikkoja riitti...

 Välillä piti pitää taukoa ja nauttia komeasta ilmasta ja maisemista;)


Tauolla edelleen, mutta tässä jo Hevonperseessä,)

 Tänään ei tullut saalista, mutta rutkasti kokemusta;) Huomenna jatketaan...


Toisena päivänä ajattelin käydä katsastamassa Kiviojan ja Kiukaankorvan seutua. Niinkuin kuvista näkyy, kyllä vettä oli tosi vähän joessa! Kuva joelta Kiviojalle päin..


Tässäpä sitten kuva toiseen suuntaan. Ei kyllä joelta mitään erikoista sanottavaa tänään ollut. Pieniä taimenia ja harreja jonkin verran, mutta eipä sen kummempaa kuin kokemusta. Kyllä vähäinen vesi tilanne on saanut joen kyllä aika mitään sanomattomaksi=;(


Kiukaankorvakin oli kyllä surkean oloinen vähäisen veden vuoksi..

Kuvia kuivasta joesta;( Enpä enää ensi vuonna taida Kuusinkijoella käydä vaan keskityn kalastamiseen Kitkajoen mutkissa! Sen verran pettymys joki on ollut kahtena edellisenä vuotena siellä vierailtuani..






 Tämä kuva kertoo enemmän kuin sanat joen tämän päiväisestä tilanteesta;(



Kuusinkijoelta ei tänä vuonna ole oikein mitään hyvää sanottavaa;( Ensi vuonna taidan käyttää aikana
 pelkästään Kitkajoella kalastamiseen=;)

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kuusamo, Kitkajoen yläosa 9.8.-12.8.2013


Kuusamossa jälleen=;) 
Kävin kyseleen paikallisilta "asiantuntijoilta" vesi tilanteen ja aloittelen kalastuksen Kitkajoen yläosasta tällä kertaa. On Kuusinkijoella kuulemma vesi vähissä, joten jos hieman odottelis tilanteen parantumista ja sateita.
Takkatulen loimutesta on hyvä suunnitella strategioita....


Taskussa kolmen päivän lupa Kitkajoen yläosalle. Tänään aloitellaan Kiveskoskelta tälläin rauhallisesti=;) Perusharreja n. 35 cm Kiveskoskelta.
Päivän saldona oli kolme mitallista harria, joista yhden paistelin tulilla kahvitauolla välipalaksi. Pitihän sitä harrin makuun päästä=;)


Tässäpä taukoa vietellään tulilla=;)


Toisena päivänä ajattelin käväsistä katsastamassa Saarikosken kuohuja...
Kyllä vain tuntui pitemmältä tuo matka koskelle kuin tuo kyltin 0.7 km. Voi kyllä olla, että täydessä "taistelu" varustuksessa tuntui vain pidemmältä=;)

Kitkajoen pieniä sivuuomia. Oli komea paikka ja vettä oli mukavasti vaikka kapea onkin=;)


Saarikosken niskan loppua. Komeita oli paikat, mutta ei oikein kala ollut syönnillään. Pieniä harreja joki tarjos, mutta ei muuten ollut saalis kummoista. Maisemat oli mitä upeammat ja tulikin sitten nautittua maisemista ja luonnon hiljaisuudesta.

Saarikoskea..


Saarikoskea ja upea kahvittelu paikka=;)


Tässäpä itse kalastaja nauttii komeasta säästä ja maisemista..

 Saarikosken niskaa taka alalla. Ei kyllä kalaa antanut, mutta komeita oli peilit=;)


Kiveskoskella ajattelin tänään kolmantena kalastupäivänä käväistä pikaiseltaan. Aamu oli kylmä n. + 9  ja kylmä viima;( Kala ei yhtään ollut syönnillään. Joinkin sitten rauhassa kahveet ja mietin mitä sitä seuraavaksi kokeilisi siiman nokassa..


Komea oli ilma, mutta ei sitten mikään kelpaa..


Sitten....komea harri iski kiinni pieneen mustaan muurahais jäljitelmään ja mittaa oli 42 cm. Sivusi sitten omaa harri ennätystä=;)


perjantai 9. elokuuta 2013

Mökillä ja kalastusta Kiiminkijoella

Tälläinen komea taimenen roikale tarttui siimaan Kurimonkoskella. Ihan mukavasti laittoi kampoihin ja pitihän se toisen samanlaisen kanssa savustaa. Tämä oli istari taimen 45 cm ja painoa 860 g.




 Kalliuskoskella kävin katsastamassa näkymät ja vesi oli vähissä. En ole kyllä koskaan mitään ihmeellistä saalista saanut tältä koskelta ja nytkin n. 4 tunnin vispaamisen jälkeen saaliina yksi pieni taimen;( Ei siis tarvitse enää tälle vuodelle käydä täällä kokeileen. Komeat oli kyllä maisemat ja kahvit kyllä maistuu näissä maisemissa=;)